Mitä tapahtuu, kun työyhteisössä on oikeasti turvallista olla oma itsensä?
Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen vaikutukset ulottuvat syvälle siihen, miten ihmiset ajattelevat, tekevät päätöksiä ja rakentavat tulevaisuutta yhdessä. Turva, autenttisuus ja yhteys eivät ole irrallisia teemoja, vaan ne muodostavat perustan, jolle sekä yksilön että organisaation suorituskyky rakentuu.
Turva on näistä kaikkein keskeisin. Se ei tarkoita vain fyysistä turvallisuutta tai hyviä työolosuhteita, vaan ennen kaikkea hermoston tilaa. Kun ihminen kokee turvaa, hänen kykynsä ajatella ja toimia muuttuu.
Lääkäri Erkko Klemetti kuvaa tätä näin:
“Kun keho osaa kokea sitä turvaa, niin hermosto rauhoittuu… sieltä alkaa paljastumaan jotain levollisempaa, selkeämpää ja kirkkaampaa.”
Tämä on ratkaiseva havainto. Jos ihminen toimii jatkuvassa ylivireessä, hänen ajattelunsa kaventuu selviytymiseen. Päätöksenteko nopeutuu, mutta samalla kyky nähdä pidemmälle heikkenee. Turvassa taas ajattelu kirkastuu ja tilalle tulee harkinta.
Työelämässä tätä ei kuitenkaan ole perinteisesti ymmärretty. Huomio on keskittynyt pitkälti siihen, mitä voidaan mitata ja optimoida. Kehoon, prosesseihin ja tehokkuuteen.
Klemetti jäsentää tätä eroa vertaamalla ihmistä hardwareen ja softwareen.
“Mä voisin edustaa sitä softwarea… niitä ohjelmistoja ja käyttöjärjestelmiä, niitä oletusasetuksia.”
Hardware on keho ja olosuhteet. Software on mieli, kokemukset ja sisäiset toimintamallit. Työelämä on kehittänyt hardwarea pitkälle, mutta software on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Tämä näkyy suoraan siinä, miten ihmiset toimivat työyhteisöissä.
Kun turva puuttuu, ihmiset pidättelevät itseään. Ajatuksia ei sanota ääneen, vaikka ne voisivat olla ratkaisevia. Kun turva on olemassa, tapahtuu päinvastainen ilmiö.
Klemetti kuvaa tämän käytännön tasolla:
“Kun sä luot sellaisen turvan tilan, jossa kuka tahansa voi tuoda esille oman näkemyksensä… niin silloin sä saat just sen, mitä sä tarvitset niitten pulmien ratkaisemiseen.”
Tämä on organisaatioiden näkökulmasta kriittistä. Päätöksenteko ei parane lisäämällä yksilön älykkyyttä, vaan tuomalla esiin useampia näkökulmia. Ilman turvaa tämä ei toteudu.
Turva luo pohjan seuraavalle tasolle: autenttisuudelle.
Autenttisuus tarkoittaa sitä, että ihminen voi tuoda esiin oman kokemuksensa ja osaamisensa. Usein tämä osaaminen ei ole peräisin pelkästään työstä, vaan koko elämän aikana kertyneestä kokemuksesta.
Klemetti sanoo:
“Hän ei itsekään välttämättä tiedä, että hänellä on sellaista taitoa, mitä muut tarvitsee… ja se tulee esiin vasta, kun hän uskaltaa tuoda sen näkyväksi.”
Tämä on yksi työelämän suurimmista käyttämättömistä resursseista. Organisaatioissa on valtava määrä osaamista, joka ei koskaan tule näkyviin, koska sille ei ole turvallista tilaa.
Autenttisuus ei kuitenkaan tarkoita rajatonta itseilmaisua. Se tuo mukanaan myös vastuun.
Keskustelussa nousee esiin kysymys siitä, voiko olla liian autenttinen. Klemetti vastaa tähän suoraan:
“Ei voi olla liian autenttinen… mutta täytyy lukea sitä, miten muut siihen suhtautuu.”
Autenttisuus on siis vuorovaikutusta. Se ei ole vain itsensä ilmaisemista, vaan myös kykyä nähdä, miten oma toiminta vaikuttaa muihin.
Tämä näkökulma kytkeytyy laajempaan teemaan: mielenterveyteen.
Klemetti haastaa perinteisen ajattelun, jossa mielenterveys nähdään sairauksien kautta.
“Mielenterveys ei ole mielen sairauksia… vaan myös sitä, että pääsee toteuttamaan itseään.”
Tämä muuttaa keskustelun suunnan. Mielenterveys ei ole vain ongelmien puuttumista, vaan kykyä toimia, kehittyä ja kokea merkitystä.
Työ on tässä keskeisessä roolissa. Se on ympäristö, jossa ihmiset viettävät suuren osan ajastaan ja joka vaikuttaa suoraan heidän kokemukseensa itsestään.
Jos tämä ympäristö ei mahdollista itsensä toteuttamista, seurauksena voi olla uupumus.
Klemetti kuvaa ilmiötä laajasti:
“Me ollaan kaikki nyt uupuneita… ihan kaikilla tasoilla.”
Erityisen kiinnostavaa on ajatus niin sanotusta supersankarin uupumisesta. Se ei synny heikkoudesta, vaan vahvuudesta. Kun sama toimintamalli, joka on tuonut menestystä, viedään liian pitkälle, se alkaa kuluttaa.
Ratkaisu ei ole lisätä tehoa, vaan muuttaa suuntaa.
Lopulta kaikki palautuu kulttuuriin. Turvaa, autenttisuutta ja yhteyttä ei voi ottaa käyttöön yksittäisinä toimenpiteinä. Ne syntyvät arjen teoissa, tavoissa kohdata toisia ja siinä, miten ihmiset todella saavat olla mukana.
Klemetti kiteyttää tämän olennaisesti:
“Se ei ole jotain, mitä voi ostaa… vaan se pitää elää todeksi.”
Kun näin tapahtuu, organisaatio ei ainoastaan voi paremmin. Se alkaa myös toimia eri tasolla. Syntyy ajattelua, ratkaisuja ja yhteistyötä, joita ei voi suunnitella etukäteen.
Se on kilpailuetu, joka syntyy ihmisistä.